Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Pirkko Koski: Hagar Olsson, kulttuurivirtaukset ja uusi draama

12.07. klo 11:15 - 12:15

Luento: Pirkko Koski

Hagar Olsson, kulttuurivirtaukset ja uusi draama

Syksyllä 1893 Kustavissa syntynyt Hagar Olsson tunnetaan suomenruotsalaisena kulttuurihahmona. Pitkän uransa aikana hän kirjailijana, kirjallisuuskriitikkona, näytelmäkirjailijana ja esseistinä myös solmi yhteyksiä suomenkielisiin kulttuuripiireihin ja rakensi poikkeukselliset kansainväliset yhteydet. Olsson edisti modernismia Suomessa sekä taiteellaan että kommentoimalla uusia ilmiöitä. Hän ehti vaikuttaa useaan kulttuuria uudistaneeseen sukupolveen ennen kuolemaansa vuonna 1978.

Olssonin kirjallinen ura käynnistyi jo 1910-luvun lopulla, ja hänen useimmat näytelmänsä esitettiin 1930-luvun taitteen ympärillä. Hän otti kantaa maailman tapahtumiin ja oli ajankohtaisimmillaan kirjoittaessaan vuonna 1939 näytelmää Lumisota, jonka ensiesitys kiellettiin harjoitusten aikana fiktiivisen sisällön toteutuessa uhkaavalla tavalla ympäröivässä suomalaisessa todellisuudessa.

Pirkko Koski (s. 1941) on Helsingin yliopiston teatteritieteen professori emerita ja suomalaisen teatterintutkimuksen johtavia nimiä.
Hän on toiminut Helsingin yliopiston teatteritieteen professorina ja tehnyt pitkän uran oppiaineen kehittäjänä ja tutkijana.

Koski on julkaissut runsaasti artikkeleita ja teoksia suomalaisen teatterin ja teatteritaiteilijoiden historiasta. Hänen viimeisimmät monografiansa ovat Suomen Kansallisteatteri ristipaineissa (2019) ja Finland’s National Theatre 1974–1991. The Two Decades of Generational Contests, Cultural Upheavals, and International Cold War Politics (2022).

Vuonna 2001 Koskelle myönnettiin Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton kultainen kunniamerkki ja Tarton yliopiston kunniatohtorin arvo vuona 2024.

Kuva: Pirkko Kosken kotialbumi

Tiedot

Päivämäärä:
12.07.
Aika:
11:15 - 12:15

Tapahtumapaikka

Tuulentupa
Tuulentuvantie 3
Kustavi, 23360
+ Google Map