Turvallisuus

Huomioimme viranomaisten antamat ajankohtaiset ohjeistukset tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa.

Turvallisemman tilan periaatteet

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko haluaa olla tapahtuma, jossa jokainen voi tuntea olonsa tervetulleeksi, turvalliseksi ja arvostetuksi.

Turvallisemman tilan periaatteiden tavoitteena on luoda yhdessä avoin, kunnioittava ja yhdenvertainen ilmapiiri kaikille tapahtumaan osallistuville. Jokainen osallistuu omalla toiminnallaan turvallisemman ja viihtyisämmän tapahtuman rakentamiseen.

Emme hyväksy rasismia, syrjintää, häirintää, kiusaamista tai muuta epäasiallista käytöstä missään muodossa.

Toimimme yhdessä näin:

  • Kunnioitamme toistemme henkilökohtaista tilaa, rajoja ja itsemääräämisoikeutta. 
  • Kohtelemme toisiamme arvostavasti ja yhdenvertaisesti. 
  • Emme tee oletuksia toisistamme esimerkiksi sukupuolen, taustan, toimintakyvyn, vakaumuksen tai elämäntilanteen perusteella. 
  • Annamme tilaa erilaisille kokemuksille, näkökulmille ja keskusteluille. 
  • Kuuntelemme muita ja pyrimme oppimaan toisiltamme. 
  • Jos loukkaamme toista tahallisesti tai tahattomasti, kuuntelemme palautetta, pyydämme anteeksi ja korjaamme toimintaamme. 

Jos kohtaat tai huomaat tapahtumassa häirintää, syrjintää tai muuta epäasiallista käytöstä, voit olla yhteydessä tapahtuman järjestäjiin tai henkilökuntaan.

Häirintäyhdyshenkilönä toimii tapahtuman tuottaja Emma Kaari ja varayhdyshenkilönä hallituksen puheenjohtaja Hanna Saloranta.

Kysyttävää?

Ota yhteyttä vkkustavissa@gmail.com.