Luvassa on upea ja monipuolinen kattaus teatteria ja luentoja sekä paljon muuta!
Tämän kesän uusi Kilpi-sovitus on Gulliver Fantomimian mantereella, Elina Kilkun dramatisointi ja ohjaama näyttämöteos, joka pohjautuu Volter Kilven keskeneräiseksi jääneeseen teokseen Gulliverin matka Fantomimian mantereelle (1944) sekä Douglas Robinsonin myöhempään versioon Gulliver’s Voyage to Phantomimia (2020). Robinson on paitsi kääntänyt Kilven tekstin englanniksi, myös kirjoittanut sen loppuun. Lopputuloksena on ajassa liikkuva, satiirinen esitys, joka piirtää yllättävän tarkan kuvan myös nykyhetkestä. Robinson saapuu Kustaviin ja luennoi festivaalilla teoksen synnystä, kääntämisestä ja loppuun kirjoittamisesta.
Ohjelmistossa nähdään myös Rosa Liksomin romaaniin perustuva Väylä, jonka on dramatisoinut Mikko Roiha. Esitys on ollut yleisömenestys eri puolilla Suomea, ja sen pääroolissa nähdään Olavi Veistäjä -palkittu Ella Mettänen.
Mukana ovat myös tuttuun tapaan Albatrossin tarina sekä ruotsinkielistä ohjelmistoa: George Orwellin romaaniin pohjautuva Teatteri Viiruksen 1984. Lisäksi ohjelmistossa on monia muita esityksiä eri puolilla Kustavia.
Kirjallisuusviikko huipentuu sunnuntaina konserttiin Sade on ohi – Aino Kallaksen elämä ja runot. Luento-ohjelmassa kuullaan muun muassa Suvi Ratisen ja Laura Kokon puheenvuoroja, ja kirjailijavieraana nähdään Hannu Sokala.
Tervetuloa Kustaviin kokemaan kesän kirjallisuusviikko!