Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko etsii
HARJOITTELIJAA KIRJALLISUUSFESTIVAALILLE KESÄKSI 2025!
Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko etsii korkeakouluharjoittelijaa kahden kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.6.-31.7.2025. Kirjailija Volter Kilvelle omistettua kirjallisuusfestivaalia on järjestetty vuodesta 1999 Suomen kauneimmassa saaristossa Kustavissa. Festivaalin ohjelma koostuu laadukkaista teatteriesityksistä, konserteista, luennoista ja muusta oheisohjelmasta. Tämän vuoden ohjelmiston teemana on Valossa ja varjossa.
Haemme harjoittelijaa avustamaan tämän vuoden festivaalin järjestelyissä. Monipuolinen työ pitää sisällään muun muassa tapahtuman sosiaalisten median kanavien päivittämistä, tapahtuman mainonnan suunnittelua, tiedottamista sekä juoksevien asioiden hoitamista tuottajan apuna etenkin tapahtuman aikana 9.-13.7.2025. Lopullinen työnkuva muotoutuu harjoittelijan osaamisen ja mielenkiinnon kohteiden mukaan.
Mitä odotamme?
Harjoittelijalta odotetaan soveltuvia korkeakouluopintoja, esimerkiksi kirjallisuuden, viestinnän tai mainonnan suunnittelun aloilta. Lisäksi arvostamme graafisen suunnittelun taitoja, sosiaalisten medioiden osaamista sekä ahkeraa ja työtä pelkäämätöntä asennetta. Työ vaatii oma-aloitteisuutta, joustavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja.
Mitä tarjoamme?
Tarjoamme kokonaisvaltaisen katsauksen tapahtumatuotannon kulisseihin. Opit projektinhallintaa ja paineensietokykyä sekä pääset osallistumaan noin 4500 kävijää vetävän kirjallisuusfestivaalin mainonnan ja viestinnän suunnitteluun. Työtä on mahdollista tehdä pääosin etänä. Tarjoamme majoituksen Kustavissa festivaalin aikana. Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä yksittäisinä päivinä ennen festivaalia sekä festivaalin aikana. Harjoittelijan palkka on 1430€/kk, mikäli opiskelija on oikeutettu hakemaan palkkatukea yliopistolta. Ilman palkkatukea palkka on 600€/kk.
Lähetä hakemuksesi ja CV:si otsikolla ”HARJOITTELIJA 2025” 31.3.2024 mennessä osoitteeseen vkkustavissa@gmail.com.
Lisätietoja harjoittelusta vkkustavissa@gmail.com. Lisätietoja tapahtumasta verkkosivuiltamme: www.vkkustavissa.fi