
Ossian Kuusisen maailma
10.07. klo 20:00 - 20:40

Juha Hurme: Ossian Kuusisen maailma
KANTAESITYS
Juha Hurmeen monologiesitys monologiesitys kertoo kustavissa eläneestä kalakauppiaasta, Ossian Kuusisesta, sekä entisajan saaristolaiselämästä, työstä, elinoloista, maailmankuvasta ja ihmisluonteesta. Puhutteleva esitys pohjautuu Eva Lettisen toimittamaan kirjaan, joka on koottu 1950- ja 60-luvuilla nauhoitetuista Kuusisen muisteluista.
Kantaesityksensä Kustavissa saavasta monologista nähdään festivaalilla kaksi esitystä. Keskiviikkona nähdään teoksen ensiesitys Tuulentuvalla sisätiloissa. Torstaina teos esitetään ainutlaatuisessa ympäristössä ulkona Jeremiaan luolilla rajatulle määrälle katsojia (30).
- Ulkona Jeremiaan luolilla esitettävä monologiesitys sisältää liikkumista maastossa, eikä sovellu liikuntarajoitteisille katsojille. Luontopolku alkaa urheilukentän, Kivimaantie 176, ja Pännäistentien välistä. Sään mukainen varustus ja oma istuinalusta/retkituoli mukaan.
Kesto noin 40min.
Dramatisointi, ohjaus, esiintyjä: Juha Hurme
Kuva: Anniina Mannila/Teos