Vuoden 2023 Kilpi-viikko saatiin onnellisesti päätökseen – suuret kiitokset yleisölle!

VOLTER KILPI KUSTAVISSA -KIRJALLISUUSVIIKON TUNNELMA HUOKUI RAKKAUTTA – ONNISTUNUT OHJELMA KERÄSI KIITOSTA

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikkoa vietettiin Kustavissa 12.-16.7.2023. Tämän vuoden teemana oli rakkaus otsikolla “Volter, rakas! Rakkaus muuttaa kaikkea”. Teeman inspiroima ohjelmisto  oli täynnä upeita esityksiä, ajatuksia herättäviä luentoja, onnellista festivaaliväkeä sekä rakkaudellista ja lämmintä tunnelmaa.

Kirjallisuusfestivaali herätti tänäkin vuonna paljon kiinnostusta, ja yleisö- ja lipunmyyntitavoitteet saavutettiin. Tapahtumaviikon ohjelmissa vieraili viikon aikana n. 3500 kävijää. Viisipäiväinen festivaali sujui aurinkoisissa tunnelmissa ja sää suosi tänä vuonna festivaalivieraita. 

Ohjelmisto sisälsi tuttujen Kilpi-klassikoiden lisäksi myös uusia esityksiä ja ohjelmaa, joista esimerkiksi Ari Nummisen ja Tuomas Luukkosen Kohti Orlandoa –tanssiteos sekä Youssef Asad Alkhatibin monologi Hajuvesi keräsivät kiitoksia. Ensimmäistä kertaa Kilpi-viikolla toteutettu Festivaaliklubi sai paljon hyvää palautetta yleisöltä. Artistit Antti Autio ja Susanna Hast esittivät akustiset terassikeikkansa Kustavin aurinkoisessa kesäillassa. 

Saimme kokea ihanan kirjallisuusviikon lämpimissä tunnelmissa aurinkoisessa Kustavissa. Ihmiset tuntuivat olevan tyytyväisiä ja olin iloinen nähdessäni tapahtumien saavuttaneen yleisönsä”, kertoo tuottaja Anu Taivalkoski.

Tänä vuonna suurimmat yleisöt keräsivät Kustavin kirkossa järjestetty Seela Sellan tähdittämä runokonsertti Näin unta kesästä kerran sekä Juha Hurmeen ohjaama ja dramatisoima ja Tomi Alatalon esittämä Pukkila-monologi. Suuremmilta ohjelmaperuutuksilta säästyttiin ja vain sunnuntaille tarkoitettua, Kustavin talonpoikaispurjehtijoiden Kilpi Regattaa ei voitu kovan tuulen vuoksi järjestää. Lauantain ohjelmistoon kiinnitetty Pirkko Saision luento jouduttiin siirtämään sunnuntaille. 

Vuosi 2023 oli taiteellisen johtajan Anni Mikkelssonin viimeinen ja hänen jälkeensä tehtävään palaa edeltävältä vuodelta tuttu, kirjailija, teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija  Elina Kilkku.

“Rakkaus on teemana mitä osuvin päättää kauteni taiteellisena johtajana. Koen, että olen saanut työssäni Kilpi-viikolla toteuttaa rakkauttani taiteeseen, elonkehän varjelemiseen ja saaristoluontoon. Kilpi-viikko on tärkeä tapahtuma sivistyksen, yhdessä ajattelun ja tuntemisen asialla. Siirryn nyt ilolla tuleviksi vuosiksi katsomoon!”, toteaa Mikkelsson. 

Vuonna 2024 Kustavissa juhlitaan, sillä silloin Volter Kilven syntymästä ja Kustavin kunnan perustamisesta on kulunut 150 vuotta. Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko täyttää samaisena vuonna 25 vuotta. Juhlavuoden tapahtuman teema ja ajankohta julkaistaan Turun kirjamessuilla 29.9.2023.

Kuva: Tapani Teittinen

Muita uutisia

Tuulentuvan info ja kahvion aukioloajat

Tapahtumainfo ja -kahvio Tuulentuvalla Kilpi -viikolla! Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikolla 9.-13.7.2025 tapahtuman info- ja lipunmyyntipiste Tuulentuvalla (Tuulentuvantie 3) palvelee tapahtumakävijöitä seuraavasti: Ke 9.7. klo 11.00–15.00 & klo 17.00–21.00 To 10.7.

Lue lisää

Päivitetty 1.7.: Ohjelmistomuutokset ja lisäykset Kilpi-viikolle 2025

Ohjelmistomuutos: Tarja Tuovinen vieraaksi sunnuntaina 13.7. Valitettavasti kirjailija Antti Tuuri joutuu peruuttamaan osallistumisensa Volter Kilpi Kustavissa ‑kirjallisuusviikolle sunnuntaina 13.7. Iloksemme saamme kuitenkin vieraaksemme kirjailija Tarja Tuovisen, joka esittelee teoksensa Afroditen lokikirja. Afroditen lokikirja pohjautuu

Lue lisää

Vapaaehtoiseksi Kirjallisuusviikolle 2025?

Vapaaehtoiseksi Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikolle 2025! Oletko kiinnostunut taiteesta, kulttuurista ja kirjallisuudesta? Etsimme innokkaita vapaaehtoisia työntekijöitä tulevan kesän Kilpi-viikolle Kustaviin kauniin saaristoluonnon keskelle 9.-13.7.2025! Vapaaehtoisten työtehtävät sisältävät muun muassa asiakaspalvelua,

Lue lisää

Haussa harjoittelija Kirjallisuusviikolle 2025

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko etsii HARJOITTELIJAA KIRJALLISUUSFESTIVAALILLE KESÄKSI 2025! Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko etsii korkeakouluharjoittelijaa kahden kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.6.-31.7.2025. Kirjailija Volter Kilvelle omistettua kirjallisuusfestivaalia on järjestetty vuodesta 1999

Lue lisää

Tuottajarekry käynnissä!

Kustavin kirjallisuusyhdistys ry hakee tuottajaa Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikolle toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen. Työsuhde: 1.4.2025 alkaen, koeaika 6 kk. Työ on kokoaikainen (100 %) kesä-heinäkuussa ja muuten osa-aikainen (50 %).

Lue lisää