Kesän 2023 Kilpi-viikon ohjelmisto on julkaistu

Monipuolinen ohjelmisto kutsuu rakkauden väkevän muutosvoiman äärelle keskelle kesäistä saaristoa.

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko järjestetään tänä kesänä Kustavissa 12.-16.7.2023. Kirjallisuusviikon tämän kesän teemana on rakkaus otsikolla Volter, rakas! – rakkaus muuttaa kaikkea. Ohjelmisto kutsuu rakkauden äärelle niin esittävän taiteen, yleisöluentojen kuin monipuolisen oheisohjelmiston johdattamana. 

“Esittävän taiteen ohjelmisto on laaja kattaus niin teatteria, nykytanssia, runoa, musiikkia kuin intiimiä ääni-installaatiota. Saamme nauttia muun muassa Seela Sellan tähdittämästä runokonsertista Näin unta kesästä kerran sekä nuoren Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijan Youssef Asad Alkhatibin elämänmyönteisestä monologista Hajuvesi.”, kertoo kirjallisuusviikon taiteellinen johtaja Anni Mikkelsson.

Rakastetut Kilpi-dramatisoinnit jatkavat myös tänä kesänä ohjelmistossa. Kirjallisuusviikon kautta aikain suosituin esitys, Yövieraiden Albatrossin tarina, palaa ilahduttamaan kävijöitä. Kilven Saaristo-sarjan merkkimies Pukkila rymistelee näyttämölle Juha Hurmeen dramatisoimassa ja ohjaamassa monologiesityksessä Pukkila. Anni Mikkelssonin Kilven Kirkolle-romaanista dramatisoimassa ja ohjaamassa Filadelfian prinsessassa kuullaan tarinoita rakkaittensa jättämistä. Kilpi soi myös musiikin siivittämänä Volter & Hilja – Ovat sanasi niinkuin valoa minulle -konsertissa.  

Esittävän taiteen lisäksi kirjallisuusviikolla kuullaan suosittuja yleisöluentoja. Viikon aikana rakkautta pohditaan muun muassa lajien välisenä rakkautena filosofi Elisa Aaltolan ja jumalallisena rakkautena kirjailija Kai Sadinmaan luennoilla. Volter Kilven rakkauskäsityksiin pureudutaan kiitellyn Kilpi-elämäkerran kirjoittajan, kulttuurihistorioitsija Laura Kokon johdolla. Festivaalin avaa Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon voittaneen Susanna Hastin avajaispuheenvuoro, ja lauantain kirjailijavieraaksi saapuu Finlandia-palkittu kirjailija Pirkko Saisio.

Monipuolisessa oheisohjelmistossa tutustutaan muun muassa Kilven tekstien esittämiseen monologityöpajassa sekä kuunnellaan Antti Autiota, joka on  yksi sukupolvensa rakastetuimmista laulaja-lauluntekijöistä, tunnelmallisella Festivaaliklubilla. Kustavin Talonpoikaispurjehtijat ry:n järjestämä Kilpi Regatta tuo saariston perinneveneet osaksi Kilpi-viikon ohjelmistoa. Viikon aikana järjestettävillä retkillä tutustutaan Kilven romaaneista tuttuihin maisemiin oppaan johdolla saaristossa ja kirkonkylällä. 

“Olen iloinen ohjelmistostamme, joka haastaa laajentamaan rakkauskäsitystämme myös romanttisen rakkauden ulkopuolelle. Toivotan lämpimästi tervetulleeksi kesäiseen Kustaviin sekä Kilpi-viikon vakikävijät että uudet ystävät pohtimaan rakkauden muutosvoimaa ajassa, joka totisesti sitä tarvitsee.”  toteaa Mikkelsson.

Muita uutisia

TIEDOTE: Volter Kilpi Kustavissa on ihmisen parasta aikaa!

Tänä kesänä jo 27. kerran järjestetty Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko 8.–12.7.2026 keräsi kuluneella viikolla Kustavin idylliseen saaristolaismiljööseen yhteensä yli 4000 festivaalivierasta. Aurinkoisessa kesäsäässä vietetty viisipäiväinen Kilpi-viikko herätti suurta kiinnostusta jo

Lue lisää

Muutoksia Festivaaliklubin pe 10.7. ohjelmistossa

Kilpi-viikon perjantaina 10.7. kello 20.00 Ainola-ravintolassa järjestettävän Festivaaliklubin ohjelmisto on muuttunut! Peruuntuneen kirjoittajapajan osallistujien runonlausunnan sijaan Festivaaliklubilla pidetään open mic -osuus sekä kuullaan runoilija Susinukke Kosolan (Daniil Kozlov) tekstejä. Iltaa

Lue lisää

TIEDOTE: Mitä aikaa on tämä? – Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko 2026 käynnistyy viikon päästä

Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikkoa vietetään ensi viikolla 8.–12.7.2026 Kustavin ainutlaatuisessa saaristolaismiljöössä. Viisipäiväisen kirjallisuusfestivaalin ohjelmisto on jälleen runsas, ja mukaan mahtuu kaikkea kunnianhimoisista teatteriesityksistä syväluotaaviin keskustelutilaisuuksiin ja informatiivisista yleisöluennoista koskettavaan konserttimusiikkiin.

Lue lisää