Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko etsii
HARJOITTELIJAA KIRJALLISUUSFESTIVAALILLE KESÄKSI 2023
Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko etsii korkeakouluharjoittelijaa kahden kuukauden määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.6.-31.7.2023. Kirjailija Volter Kilvelle omistettua kirjallisuusfestivaalia on järjestetty vuodesta 1999 Suomen kauneimmassa saaristossa Kustavissa. Festivaalin ohjelma koostuu laadukkaista teatteriesityksistä, konserteista, luennoista ja muusta oheisohjelmasta. Tämän vuoden ohjelmiston teemana on Volter, rakas! – rakkaus muuttaa kaikkea.
Haemme korkeakouluharjoittelijaa avustamaan tämän vuoden festivaalin järjestelyissä. Monipuolinen työ pitää sisällään muun muassa tapahtuman sosiaalisten median kanavien päivittämistä, tapahtuman mainonnan suunnittelua, tiedottamista sekä juoksevien asioiden hoitamista tuottajan apuna etenkin tapahtuman aikana 12.-16.7.2023. Lopullinen työnkuva muotoutuu harjoittelijan osaamisen ja mielenkiinnon kohteiden mukaan.
Mitä odotamme?
Harjoittelijalta odotetaan soveltuvia korkeakouluopintoja, esimerkiksi viestinnän tai mainonnan suunnittelun aloilta. Lisäksi arvostamme graafisen suunnittelun taitoja, someosaamista sekä ahkeraa ja työtä pelkäämätöntä asennetta. Työ vaatii oma-aloitteisuutta, joustavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Työtä tehdään pääasiassa etänä. Harjoitteluaikaan sisältyy Kustavissa oleskelua yksittäisinä päivinä ennen festivaalia sekä sen aikana 12.-16.7.2023.
Mitä tarjoamme?
Tarjoamme kokonaisvaltaisen katsauksen tapahtumatuotannon kulisseihin. Opit projektinhallintaa ja paineensietokykyä sekä pääset osallistumaan noin 4500 kävijää vetävän kirjallisuusfestivaalin mainonnan ja viestinnän suunnitteluun. Työtä on mahdollista tehdä pääosin etänä. Tarjoamme majoituksen Kustavissa festivaalin aikana. Työ sisältää ilta- ja viikonlopputyötä yksittäisinä päivinä ennen festivaalia sekä festivaalin aikana. Harjoittelijan palkka on 600 €/kk.
Lähetä hakemuksesi ja CV:si otsikolla ”HARJOITTELIJA 2023” 1.4.2023 mennessä osoitteeseen vkkustavissa@gmail.com. Lisätietoja harjoittelusta antaa tuottaja Anu Taivalkoski p. 050 5337631. Lisätietoja tapahtumasta verkkosivuiltamme: www.vkkustavissa.fi